No, polvileikkaus ja toipuminen meni oikein mukavasti, oikeastaan juoksemista olisin saanut kokeilla pari viikkoa normi aikataulua aikaisemminkin. Agilitytreeneissä aloittelimme jälleen maaliskuussa tutun koutsimme ohjauksessa. Ryhmässämme oli vapautunut yksi koirakon paikka, joten Ulpukin pääsi samaan ryhmään harjoittelemaan, mikä onkin osoittautunut äärettömän hyväksi asiaksi. Hiukan mua jännitti ennen ekoja treenejä tauon jälkeen, että mitäs jos tytöt ei enää osaakaan tai haluakaan mennä agilityä. Mutta tuo pelko osoittautui ihan aiheettomaksi, nimittäin molemmat olivat niin fiiliksissään jo halliin sisälle mennessään. Ja kun esteille pääsivät, niin näyttivät kyllä, että kaikki hommat osataan ja muistetaan ja on kivaa kuten aina ennenkin. Voi miten onnellinen olinkaan nähdessäni tyttöjen treeniriemun taas :)
Kisailtu ollaan molempien tytteleiden kanssa vaihtelevalla menestyksellä pääsiäisestä lähtien. Lyhykäisyydessään: Ulpu nousi vappuna mini2-luokkaan nollavoitolla, siitä viikon kuluttua onnistui 2 nollaa kakkosissa ja nyt viime lauantaina 23.7.2011 Ulpu nousi nollavoitolla kolmosiin Raumalla! Bali puolestaan voitti Raumalla samoissa kisoissaan 41 koirakon luokan kolmosissa ja hankki näin kolmannen agilitysertinsä ja siten valioitui. Alkeiskurssillani asettamani tavoite saavutettiin, mikä on huippu juttu mulle. Nyt on hyvä, että molemmat kisaavat samassa luokassa, niin ei tarvitse katsella eri päiville kisoja tai viettää koko päivää kisapaikalla sen takia, että toinen kisaa alemmassa luokassa.
Laumaani saapui lokakuun alkupuoliskolla myös uusi jäsen, musta keskikokoinenvillakoira narttu Damocan Grazia ”Zelda”, jonka kanssa on tullut käytyä näyttelyissä.Agilityesteitä olen Zeldalle näyttänyt noin 2-3 kertaa, mutta uskon tosiaan, että Zeldan juttu on ennemminkin nuo näyttelyt. Lenkillä vapaana juostessa tytöltä ei vauhtia puutu, kuten ei puutu laumani pienimmältäkään Tyyneltä. Mutta kovin suurta poltetta ei nämä tytöt agilityä kohtaan pode, ja ei tietysti tarvitsekaan. Meillä voi olla sellainen kun on :)
Tässä on muutamia tauon jälkeen suorittamiamme kisaratoja:
Hämeenkyrö Bali 8.5.2011: http://www.youtube.com/watch?v=X3FxMnoEbsA&feature=related
Hämeenkyrö Bali 8.5.2011: http://www.youtube.com/watch?v=3yErrXTIxQU&feature=related
Tuorla Bali 25.6.2011: http://www.youtube.com/watch?v=AC6x287WDE8&feature=related
Tuorla Ulpu 25.6.2011: http://www.youtube.com/watch?v=TO6dmr9VxcM&feature=related
Rauma Bali 23.7.2011: http://www.youtube.com/watch?v=ub3hVZNW8EA
Ja tässä Sirpa Saaren ottamia kuvia Balista TSAU:n juhannuskisoissa 2011: